Miksi Jumala ei varjellut?
29.9.2021
Olimme kaverin kanssa Ylläsjärven kämpällä. Päässeet vihdoin Lappiin pitkän odotuksen jälkeen. Tutkimme sunnuntain tekstejä, puhuimme Jeesuksen parantavasta työstä. Lähtiessämme patikoimaan komean ruskan keskelle rukoilimme varjelusta ja johdatusta päiväämme.
Hieno puronvarsipolku johti kohti Varkaankurua. Kohta pääsimme puurajan yläpuolellekin Keskisen rinteille. Seuraavalla nuotiopaikalla heitin kaverille, että otin muuten reppuun sinua varten kylmäpussin ja idealsiteen, jos jotain sattuu. Puolituntia myöhemmin sattui. Ihan tasaisella polulla muljahti nilkka. Maatessani selälläni tiesin, että revähti reippaasti. Kaverini rukoili – tottakai - nilkan puolesta, että Jeesus parantaisi, ja kaivoi sitten repusta mainitsemani kylmäpussin ja idealsiteen. En voinut olla nauramatta aikaisemmalle vitsailulleni. Juuri sillä hetkellä tuli paikalle pariskunta. Nainen uteli tilannetta, kumartui ja alkoi muitta mutkitta riisua kenkää ja sukkaa jalastani. Hän sanoi, että nivelsiteet revenneet, otti kaverilta pussukan, ravisteli niin, että kylmänesteet vapautuivat. Laittoi sen ja siteen kohdilleen, sitten sukan ja kengän. Kun makuultani katsoin tämän kauniin auttajan kasvoihin, arvelin hänen olevan jonkun sortin ammattilainen. Myönsi olevansa. Kiitin ja toivotin Jumalan siunausta. Myöhemmin googlasimme: akuuttihoidon erikoislääkäri.
Vartin perästä käveli ohi toinen pariskunta. Rouvan kuultua tilannekatsauksen hän suorastaan kielsi yrittämästä kävelemistä, sen sijaan kehotti istumaan ja tilaamaan kyydin. Antoi muitakin neuvoja. Hän osoittautui sairaanhoitajaksi. Taas vartin kuluttua tuli paikalle vanhempi pariskunta. Mies kyseli, miksi makaan selälläni jalat kiven päällä. Kerroin. Olin jo ottanut kylmäpussin pois jalastani. Hän helisteli sitä ja sanoi, ”tämä on vielä ihan kylmä, pane se takaisin, se voi hyvin olla siinä tunnin.” Muistakin kommenteista paljastui, että mies oli käynyt enemmänkin kuin ensiavun alkeiskurssin. Vaimo tokaisi, ”on se ollut ensihoidon johtajana neljäkymmentä vuotta.”
Tilastollisesti aika erikoinen puolituntinen. Yhden tunturin rinteellä kävelee puolen tunnin aikana kohdalle kolme ”ammattimaista enkelipariskuntaa”. Seuraavaa parivaljakkoa odotimmekin sitten tunnin verran, koska he olivat kuskaamassa edellistä kaatunutta vaeltajaa. Lopulta he sitten päristelivät paikalle supermönkijällään, Äkäslompolon VPK:n nuoret miehet radiopuhelimineen. Olivat jo tilaamassa ambulanssiakin sinne rinteen alapäähän. Mutta onneksi se oli muussa ajossa. Vakuutin selviäväni kylmällä ja pillereillä seuraavan päivän lääkärikäyntiin saakka, kunhan vievät minut kämpille. Olihan se unohtumaton viisikilometrinen mutkaista alamäkeä kohtuuttoman kapeaa polkua, minä istuin kuskin takana ja pidin vyötäröstä kiinni.
Niin, kaverini jatkoi sieltä rinteeltä toiseen suuntaan, Kesänkijärven parkkipaikalle ja ajoi illan suussa samaan osoitteeseen.
Seuraavana päivänä sain saapaskipsin, sen kanssa palasimme etelään. Ennen sitä kaverini ehti patikoida kolme komeaa päivää ja minä leppoistin samat päivät elämääni sisätiloissa.
Aamulla olimme keskustelleet aiheesta parantaako Jeesus. Tai jos ei paranna, miksi ei? Nyt näytti, ettei ainakaan heti parantanut. Jatkoimme illalla pähkäilyä. Tavallisen ihmisen kysymys: Jos Jeesus on sellainen kuin Raamattu kertoo, miksei hän saman tien varjellut koko tapaturmalta? Löysimme laajemman näköalan: hänhän varjelee joka päivä ja joka hetki, satoja kertoja. Emme yleensä sitä huomaa, pidämme kaiken itsestään selvänä. Ja sitten parumme, jos kerran sattuu jotain. Täytyypä opetella herkemmin kiittämään jokaisesta tavallisesta päivästä.
Seuraavaksi mietimme, että jos Jumala aina varjelisi ja pitäisi meidät haavoittumattomuuden kuplassa, millaisia ihmisiä meistä tulisi. Sitä sopii pohtia. Hän kuitenkin tahtoo kasvattaa meistä robottimaisuuden sijasta sellaisia ihmisiä, jotka näemme toiset haavoittuneet ja kaatuneet. Päädyimme vaikeuksien, koettelemusten ja kärsimyksen isojen kysymysten äärelle. Löysimme ainakin sellaisen vastausehdotuksen, että kaikki elämäämme sallittu ja annettu kasvattaa meitä niiksi ihmisiksi, joiksi Jumala on alun perin meidät luomisessa tarkoittanut. Ei vain taivasta varten, vaan tätä elämää varten. Koko elämä on kasvukoulua.
Ja olivathan ne auttajien täsmäjohdatuksetkin aikamoisia. Jotka jatkuivat vielä niin, että saimme paluujunaan ainoan jäljellä olevan autopaikan.